lauantai 21. kesäkuuta 2014

Chromium OS asentui Acer Aspire Oneen ja päivittyikin - vain suominäppis uupui

Tein ennen juhannusta asennuskokeilun. Ensin Acer Aspire One sai sisäänsä muistitikulta nimimerkki Hexxehin Chromium OS:n, joka on jo vanha ja päivitetty viimeksi viime keväänä 2013. Sain näin toimimaan Acerin wlan-kortin. Sitten ajoin päälle Arnold the Batin päivitykset. Yippee! Chromium-selain päivittyi ihan viimeisinpään versioon. Olinpa tyytyväinen, kun sain tyon virityksen toimimaan.

Vaan jotain jäi uupumaankin. Nimittäin näppäimistöä en saanut muutettua millään suomenkieliseksi. Koko käyttöjärjestelmänhän tulee tukea suomenkieltä. Selaimessa olivat toki asetukset kohdallaan, mutta se ei riittänyt. Lisäksi kun Acer oli jonkin aikaa käyttämättä, se ei palautunut takaisin horroksesta. Oli pakko bootata kone uudestaan. Myös flashin kanssa oli ongelmia.

Kunhan löydän verkosta ohjeet em. ongelmien selvittämiseksi, otan Acer Aspiren jokapäiväiseen käyttöön. No hei, mieti nyt. Kone maksoi 40 € käytettynä ja siihen löytyi uusin Googlen käyttöjärjestelmä. Kaikki on pientä viilausta vaille valmista.

4 kommenttia:

  1. Mulla on myös tuo samainen Acer. Laitan käyttiksen omaani, kun olet saanut koneen toimimaan tyydyttävästi.

    VastaaPoista
  2. Minun Acer Aspire One taitaa olla mallia ZG5. Mikä sinun on? Nimittäin wlan-piiri saattaa vaihdella malleittain ja tällähän on suuri merkitys. Löytyykö siis wlan-ajuria vai ei?

    VastaaPoista
  3. Omani on mallia D250. Olisiko mahdollista jossain vaiheessa saada valmis image jakoon, jolloin olisi helppo koittaa omaan koneeseen? Siis pääsisin itse mahdollisimman helpolla :).

    VastaaPoista
  4. Sinulla on eri malli kuin minulla. Jos osaisin tehdä ko. imagen niin sitten olisi helppoa :D. Vaan en osaa. Siksi ensin pitää kirjoittaa tikulle esim. Hexxehin image. Arnold the Bat varoittaa, että hänen päivityksillään koneesta voi tulla tiiliskivi eikä välttämättä säästy uudelleenasennukselta. Arnoldin idea on tarjota samanlaista palvelua kuin Google Chromen osalta. Että aina on päivitetty selain ja itse asiassa koko käyttöjärjestelmä. Siksi ei kannata luoda imagea, jossa olisi pohjilla Hexxehin image ja Arnoldin tämänhetkiset päivitykset.

    VastaaPoista